Viihdettä liikuntatauoille Tampereelle ja Pirkanmaalle

Ego Sports Center Ferrer Arquitectos 10 300x200 - Viihdettä liikuntatauoille Tampereelle ja Pirkanmaalle

Tampereen ja Pirkanmaan liikuntamahdollisuudet ovat erittäin loistavat ja etenkin Tampereelta löytyy myös oivallisia viihdemahdollisuuksia, joissa voi heittää vapaalle rankan harjoittelun jälkeen. Sen sijaan Pirkanmaan syrjäisemmillä alueilla tilanne on viihdepalveluiden osalta hieman toinen. Rankan harjoittelun jälkeen ei välttämättä ole enää paukkuja lähteä ajamaan Tampereelle viihtymään ja rentoutumaan, joten on mukavaa, että hyvät viihdepalvelut löytyvät läheltä, juuri silloin kun on tauon paikka. Myös Tampereella liikuttaessa on monesti houkuttelevampaa levähtää hetki vaikkapa liikuntahallin taukotiloissa hyvän viihteen parissa kuin lähteä keskustan humuun. Etenkin nyt korona-aikana näin voi samalla vältellä suuria ihmisjoukkoja hyvästä viihteestä tinkimättä!

Pelaamaan liikuntatauoilla

Moni tykkää rentoutua liikuntatauoilla erilaisten pelien parissa. Esimerkiksi Pikakasino tarjoaa suuren valikoiman erilaisia pelejä ja pelaamaan saattaa päästä jopa ilman omaa rahaa, ihan vain omaksi iloksi, erilaisten ilmaiskierrosten ja bonusten turvin. Moni himoliikkuja suosii yksinkertaisia kolikkopelejä, sillä yksinkertaisuutensa ansiosta niitä pelatessa voi heittää aivot narikkaan, toisin kuin vaikkapa huomattavasti monimutkaisempaa pokeria pelattaessa. Pikakasinolle pääsee näppärästi juuri silloin, kun on liikuntatauon paikka, kunhan vain muistat pakata kännykkäsi mukaan liikuntahalliin tai muulle liikuntapaikalle. Pikakasinolla voi pelata ajasta ja paikasta riippumatta eli pelaamaan pääsee myös Tampereella ja muualla Pirkanmaalla.

Leffojen tai muiden tarinoiden maailmaan liikuntatauoilla

S 20150304 HRV 002 1 300x200 - Viihdettä liikuntatauoille Tampereelle ja Pirkanmaalle

Myös leffat ovat oivallinen keino rentoutua liikuntatauoilla. Niistäkin pääsee nauttimaan, kunhan vain kännykkä on mukana. Asetu rentoon asentoon ja nauti! Hyvä leffa tai sarja auttaa palautumaan rankasta harjoittelusta ja keskittämään ajatukset hetkeksi johonkin muuhun. Tilanteen mukaan voit valita katsottavaksi jotakin romanttista, hauskaa tai jännittävää.

Rentouttavien tarinoiden pariin pääsee näppärästi suoraan liikuntapaikalla myös e-kirjojen ja sähköisten äänikirjojen parissa. Pakkaa kännykän lisäksi liikuntalaukkuun myös hyvät kuulokkeet ja saat mahdollisuuden nauttia tarinoista myös valmiiksi luettuina. Kokeile vaikka Anna-Leena Härkösen kirjoja tai jotakin muuta, jonka parissa pystyt rentoutumaan ja palautumaan.

Ajankohtaisia liikunta- ja urheilutapahtumia Tampereella

JF successful ems studio 269x300 - Ajankohtaisia liikunta- ja urheilutapahtumia Tampereella

Halutessasi löytää Tampereen ja lähiympäristön ajankohtaisia liikunta- ja urheilutapahtumia kannattaa tutustua Visit Tampere -sivuston tapahtumakalenteriin ja sen Urheilu ja liikunta -osioon. Kannattaa myös muistaa, että vallitseva koronavirustilanne on vaikuttanut moniin tapahtumiin, joista useita on jouduttu perumaan tai siirtämään. Tästä syystä kannattaakin aina tarkistaa ja varmistaa tapahtuman ajankohtainen tilanne vielä juuri ennen tapahtuman alkamista.

Lähiluontokävely Leinolassa Mannerheimin maisemissa

Koronavirusepidemian ravistellessa maailmaa lähi- ja luontomatkailusta on tullut entistä suositumpaa. Moni meistä onkin alkanut tutustua aiempaa paremmin lähellä sijaitsevaan ympäröivään luontoon, joka voi tarjota rentouttavia ja rauhoittavia kokemuksia turvallisesti luonnon keskellä.

Tampereella on mahdollista päästä mukaan lähiluontokävelyyn 27. tammikuuta 2021. Kävelyn aikana tutustutaan Leinolaan, jossa jopa itse Mannerheimin tiedetään viettäneen aikoinaan aikaansa. Kävely alkaa kello 12 osoitteesta Leinolankatu 72 ja päättyy noin kello 14. Mikäpä olisikaan parempi idea juuri nyt kuin lähteä piristävälle ja rentouttavalle lähiluontokävelylle mukavassa seurassa?

Korisliigan Pyrinnön paikallisottelut

27. tammikuuta 2021 pelataan myös korisliigan Pyrinnön paikallisottelut. Viihtyisää iltaa on mukava jatkaa lähiluontokävelyn jälkeen, sillä ottelu alkaa kello 18.30 ja päättyy kello 20.30. Ottelut käydään Pyynikin palloiluhallissa Ammattikoulunkadulla.

Ilveksen ja Tapparan Liiga-ottelut

Miesten Ilveksen Liiga-otteluita pääsee seuraamaan 28. tammikuuta 2021 kello 18.30–21.30. Ottelut käydään Hakametsän Jäähallilla, jonka osoite on Keltinkatu 2. Otathan kuitenkin huomioon, että osaa otteluista on jouduttu siirtämään. Kovia otteita viime aikoina näyttäneen Tapparan Liiga-ottelut ovat vuorossa 5. helmikuuta 2021 kello 18.30–21.30 samassa jäähallissa.

Jännitystä elämään

successful ems studio 300x240 - Ajankohtaisia liikunta- ja urheilutapahtumia Tampereella

Tapahtumakalenterista löytyy myös muutamia erityisen jännittäviltä kuulostavia ajankohtaisia tapahtumia. 27. tammikuuta 2021 kello 17.30–19.15 on mahdollista osallistua Street-O-katusuunnistustapahtumaan. Tapahtuma soveltuu myös lapsiperheille ja se on kiva tapa saada vaikka koko perhe liikkeelle!

Vielä ripauksen enemmän jännitystä kaipaavan kannattaa kokeilla köysilaskeutumista Pyynikin legendaarisesta näkötornista. Tilaisuus tähän tarjoutuu 13. helmikuuta kello 11–13. Tapahtumassa laskeudutaan 26 metrin korkeudesta köyden varassa, mutta koska torni sijaitsee korkealla harjulla, tuntuu laskeutuminen huomattavasti pidemmältä, mikä lisää jännitystä.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus – mitä, missä, milloin?

Nimeton suunn.malli 2019 11 29T084057.296 1 300x150 - Tampereen Messu- ja Urheilukeskus – mitä, missä, milloin?

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus sijaitsee osoitteessa Ilmailunkatu 20. Tässä modernissa keskuksessa järjestetään erilaisia näyttelyitä, messuja, juhlatilaisuuksia ja konsertteja. Talvikaudella keskuksessa pääsee jopa harjoittelemaan ja pelaamaan pesäpalloa – maamme kansallislajia. Tässä artikkelissa tutustutaan keskukseen tarkemmin aloittaen sen lyhyestä historiikista, tutustuen tämän jälkeen sen erilaisiin halleihin ja niiden käyttötarkoituksiin ja tutustuen vielä artikkelin lopuksi keskuksen tuleviin ja ajankohtaisiin tapahtumiin.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen lyhyt historiikki

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus avattiin vuonna 1985, ja nykyisin se käsittää viisi erilaista hallia ja toimii alueen monitoimikeskuksena, jossa järjestetään esimerkiksi jalkapallon ja yleisurheilun kilpailuja sekä erilaisia messuja ja kokouksia. Keskus toimii myös harjoitteluareenana, jossa harjoittelee esimerkiksi legendaarinen Tampereen Pyrintö ry ja SPL. Moderni Tampereen Messu- ja Urheilukeskus sijaitsee Härmälä-nimisessä kaupunginosassa, jossa toimi ennen alueen lentokenttä.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen hallit A:sta E:hen

591dab23 4d0b 5eff 856a 73e5085f9a71 300x225 - Tampereen Messu- ja Urheilukeskus – mitä, missä, milloin?

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen A-halli on nimetty Pirkkahalliksi. Se valmistui 1985 ja on erikoistunut yleisurheilun hyppy- ja juoksulajien sekä jalkapallon harjoittelupaikaksi. Kentän keskeltä löytyy tekonurmi ja sitä kiertää kuusiratainen ja 300 metrin pituinen juoksurata. Hallin katsomo pystyy ottamaan vastaan 1 500 henkilön yleisön.

B-hallia käytetään voimistelun ja heittolajien harjoitteluhallina. Se valmistui jo vuonna 1927. C-hallia taas käytetään jalkapallon harjoitushallina, josta löytyy täysimittainen jalkapalloon soveltuva tekonurmikenttä. C-halli valmistui 1998. Jalkapallohuuma on viime vuosikymmeninä nostanut päätään myös Suomessa, ja jalkapallo on alkanut tavoittaa suosiossa maamme lähes kansallislajina pidettyä jääkiekkoa. Yhä useampi suomalainen nuori haaveilee paikasta Messinä Messin paikalla. Onkin upeaa, että C-hallista löytyy näin loistavat puitteet jalkapallon harjoittelulle myös talvikaudella!

D-hallissa harjoitellaan salibandya ja futsalia. Halli valmistui vuonna 2006. E-hallia taas kutsutaan TähtiAreenaksi ja siellä järjestetään erilaisia yritystapahtumia, konsertteja ja messuja. TähtiAreena valmistui vuonna 2013. Maksimiyleisömäärä areenalla on 3 100 henkilöä.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tulevia tapahtumia 2021

Koronavirusepidemia on vaikuttanut koko Suomen tapahtumiin erilaisten rajoitusten ja suositusten muodossa. Monia Tampereen ja Pirkanmaan alueen tapahtumia on jouduttu perumaan tai siirtämään, mutta monia tapahtumia aiotaan järjestää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa tänäkin vuonna. Tammikuussa 27. päivänä oli tarkoitus järjestää DigITre 2020 -tapahtuma, mutta se on valitettavasti päätetty perua. 23. maaliskuuta vuorossa on tarkoitus olla Tickets to Nordic Welding Expo Nordic Welding Expo -tapahtuma ja myöhemmin keväällä monia muita tapahtumia, mutta nähtäväksi jää, mikä tulee olemaan näiden tapahtumien kohtalo.